Suomen euroihin siirtymisestä on jo niin monta vuotta, että olin tavallaan ehtinyt unohtaa sen kuohun mitä ihmiset käsittelevät kun yhtäkkiä valuutta vaihtuu. Pankkiautomaattien jonot kiemurtelivat pitkin katuja. Joka paikassa oli mainoksia puolesta ja vastaan euroa.
kuvat googlesta
Tallinnassa kävin ensimmäistä kertaa Rocca al mare-kauppakeskuksessa. Perusostari. Koska Virolaiset vaatekaupat eivät vaan jotenkin iske, keskityin kosmetiikkaan ja ruokaan. Marks&Spencerin ruokapuodissa oli herkullisen näköisiä purkkeja ja purnukoita. Ostoskoriin päätyikin Lemon curd, salt&vinegar chipsejä ja inkiväärikarkkeja. Mausteita yms. en jaksanut lähteä roudaamaan, mutta ottaisin mieluusti samaisen ruokakaupan Helsinkiin. Pitkään pohdin Sanna-Annukan suunnittelemia joulukeksi-tinalaatikoita, jotka oli tosi hienoja, mutta meidän keittiöön ei mahdu enempää peltipurkkeja...
Kaubamajan luomukosmetiikkaosastolta löysin pari Korresin tuotetta, Essien kynsilakkoja ja Burt´s Bees.iä jota olen aiemmin hamstrannut jenkeistä.
välipalaksi haettiin smuutit. ihan niinku Ameriikassa. brainfreeze.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti